Kuinka meillä opittiin pyöräilemään
Vietämme paljon aikaa ulkona lenkkeilemässä ja pyöräilemässä. Lapset
ovat aikaisemmin matkustaneet joko pyöräkärryssä tai sitten pyöräilleet
potkupyörällä ja vanhempi lapsi myös apupyörällisen pyörän kanssa ja arvelin
että ”oikea” pyöräily tulisi olemaan todellinen haaste ja että se tulisi varmasti
viemään paljon aikaa harjoitteluun, mutta voi kuinka olinkaan väärässä.
Emme voineet uskoa silmiämme, molemmat lapsemme pyöräilivät yhtäkkiä niin taitavasti ja sujuvasti, aivan kuin olisivat tehneet sitä koko ikänsä. He nauttivat siitä suuresti, ja me seurasimme vierestä innostuneena ja ylpeänä. Hetken kuluttua tukemisemme oli tarpeetonta, ja he pyöräilivät täysin itsenäisesti.
Luota lasten kykyyn oppia
Pyöräily on nyt muodostunut tärkeäksi osaksi perheemme yhteistä aikaa. Vietämme usein aikaa pyöräillen yhdessä ja tutkien ympäristöämme.
He saavat uusia kokemuksia, oppivat
liikennesääntöjä ja vahvistavat kuntoaan
samalla kun nauttivat vapaudesta ja
itsenäisyydestä.
Omien lasteni nopea oppiminen pyöräilyssä on ollut iloinen yllätys ja samalla
muistutus siitä, että lapset ovat kykeneviä saavuttamaan paljon enemmän kuin me vanhemmat
arvaammekaan. He ovat täynnä potentiaalia ja valmiita uusiin haasteisiin.
On vain tärkeää antaa heille mahdollisuus osoittaa näitä taitojaan
ja kannustaa heitä rohkeasti kokeilemaan uusia asioita.
Meidän perheen vinkit pyöräilyn oppimiseen:
- Aloita totuttelu pyörään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa
- Luota lapsen kykyyn oppia.
- Aloita mieluummin potkupyörällä, lapsi oppii paremmin tasapainoilemaan sillä kuin kolmipyörän tai apupyörien kanssa. Tasapainoa voi harjoitella myös kolmipyöräisen potkulaudan kanssa. Meillä oli molemmilla lapsilla potkupyörien lisäksi myös potkulaudat, tämän takia lapsilla oli jo entuudestaan hyvä tasapainokyky ja itse pyöräilyn oppiminen kävi niin nopeasti kuin kävikin.
- Voi myös aloittaa oikealla pyörällä, niin että ensin ottaa siitä polkimet pois ja käyttää sitä siis samalla tavalla kuin potkupyörää.
- Valitse oikeaksi pyöräksi mahdollisimman kevyt ja pieni pyörä, jotta lapsen on helppo hallita pyörää ja jalat yltävät maahan.
- Harjoitelkaa polkimien polkemista ja jarrutusta.
- Nämä tuottivat meillä jonkin verran vaikeuksia.
- Olisi hyvä, jos pyörässä olisi vain käsijarru, ei jalkajarrua ollenkaan, jottei tule sekaannuksia kesken ajon ja lapsi kaadu pyörällä.
- Meillä vanhemmalla lapsella on jalkajarrullinen pyörä ja nuoremmalla käsijarrullinen, molemmilla vaihtoehdoilla siis tulee kyllä toimeen, mutta käsijarrullinen saattaa olla hieman helpompi vaihtoehto harjoitteluvaiheeseen.
- Polkimien käytön harjoitteluun voi tarvittaessa käyttää apupyörällistä pyörää tai sitten vaikkapa polkuautoa.
- Aloita harjoittelu oikean pyörän kanssa tasaisessa maastossa lähellä kotia.
- Muista! Älä pakota lasta, vaan pidä harjoittelu positiivisena, kannusta
lasta ja koita olla itse hermostumatta.
Kommentit
Lähetä kommentti