Haasteista Hymyyn: Eka viikko eskarissa

Kirjoittelin aikaisemmin blogikirjoituksen esikouluun valmistautumisesta ja nyt kerron miten se aloitus meillä sitten menikään. No niin kuin asiat yleensä, niin eihän se nyt ihan putkeen mennyt, mutta olisi voinut mennä huonomminkin. Tällainen siis oli meidän tyttären eka viikko eskarissa.

Pieniä haasteita

Eskarin ensimmäisenä päivänä sade piiskasi taivaalta ja meillä oli tietenkin sateenvarjo unohtunut kotiin, matka parkkipaikalta ovelle tuntui kylmässä sateessa aika pitkältä. Kun sitten pääsimme pääovelle pimpottelimme ovikelloa ainakin kolme kertaa, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Emme toukokuussa vietetyn loman takia olleet päässeet tutustumiskäynnille, joten emme tarkkaan tienneet mistä pitäisi mennä sisään, oletin, että pääovesta, mutta eihän se niin ollutkaan. Lähdimme sitten kiertämään koulurakennusta ja löysimme vihdoin oikean oven, jossa luki esiopetus, mutta sekin ovi oli kiinni, tietenkin, enkä siinä sählätessä edes huomannut missä ovikello oli, lähdimme siis jälleen kiertämään taloa. Onneksi huomasimme sitten ruokalan ikkunasta opettajan, jolle viitoimme ja hän tuli sitten viimein avaamaan meille oven.

Vain poikia ryhmässä

Sisään päästyämme huomasimme, että tämänhetkinen ryhmä koostui vain ja ainoastaan muutamasta pojasta, joista suurin osa oli vielä edellisen vuoden konkareita, oikea esikouluopetushan alkaa samaan aikaan kuin muutkin koulut ja suurin osa esikoulun oppilaistakin aloittaa vasta sitten. Tyttäreni oli siis ainoa tyttö ryhmässä, mikä sitten aiheutti tietenkin jännittyneisyyttä ja pelkoa. Tyttäreni ei olisi halunnut jäädä sinne, eikä hän halunnut päästää minusta irti, mutta minkäs teet, töihin on mentävä. Vaikka ei se kyllä ollut helppoa itsellekään jättää toista aivan uuteen ympäristöön, tuntemattomien ihmisten kanssa ja nähdä kuinka kyynel valui pienen tytön silmäkulmasta. Mutta haasteet opettavat ja kasvattavat luonnetta, joten vaikka se hetki tuntui molemmille ikävältä, niin loppupeleissä siitä oli varmasti enemmän hyötyä kuin haittaa, ettei se tilanne mennytkään aivan kuten Strömsössä.  

Positiivisia yllätyksiä

Vaikka päivän alku olikin hieman takkuinen, niin päivän päätteeksi esikoulusta kotiin saapui kuitenkin hymyileväinen tyttö, joka oli selättänyt alkupäivän haasteet ja löytänyt päivästä ilonaiheita. Erityisesti tytärtäni oli ilahduttanut tieto siitä, ettei esikoulussa tarvitsisi enää nukkua päiväunia. Tämä pieni yksityiskohta oli hänelle suuri helpotus, sillä tarhassa oli kaikkien mentävä lepäämään eikä päiväunien ajaksi saanut jäädä tekemään esim. palapelejä, mutta nyt ei enää pakoteta päiväunille, huh mikä helpotus tämä oli tyttärelleni. Toinen mieltä kovasti piristänyt asia oli, että esikoulussa sai käyttää padia, en tiedä kuinka kauan he antoivat tyttäreni olla padilla, mutta hymy oli kotiin saapuessa ainakin hyvin leveä, joten veikkaan, että aika kauan.

Uusia ystäviä

Seuraavat päivät esikoulussa toivat mukanaan uusia mahdollisuuksia ja uusia ystäviä, sillä esikouluun saapui päivä päivältä lisää väkeä ja myös tyttöjä. Nyt sinne on kiva mennä leikkimään uusien ystävien kanssa. Ensimmäinen viikko esikoulussa oli siis täynnä jännitystä, uusia kokemuksia ja iloisia hetkiä ja vaikka esiopetus ei ollut vielä varsinaisesti alkanutkaan, niin ensimmäiset päivät esikoulussa ovat avanneet uuden luvun meidän perheessä. On ihanaa nähdä oman ujon tytön kasvavan rohkeaksi ja itsenäiseksi. Ja ne haasteet matkan varrella tekevät voitoista vieläkin makeampia. Pieniä askeleita kohti suurempia seikkailuja – eskarin aloituskin oli yksi niistä.

-Susan